Nyt meni hermot…

Saako äidillä mennä hermot? Saanko määkin heittäytyä selälleni karkkihyllyn eteen ja huutaa, että ”KUN MÄ HALUUUUUUN SUKLAATA”.

Olen todennut, että mulla on nyt kaksi (t)uhmaikäistä. Ja lisäksi tuo melkein nelivuotias välillä käyttäytyy, kuin tuo puolitoistavuotias ja välillä kuin naapurin kuusivuotias. Suklaata kuluu äitillä, kun yritän sillä pidentää hermojani ja se näkyy jo vyötärölläkin. Meillä meni jäähyt jo jäähylle hetkeksi, mutta nekin pitänyt taas ottaa kokeiluun.

Munhan pitäisi olla tosi kekseliäs jo ammatinkin puolesta, että mitä tehä, kun Keisari sylkee maidot lattialle ja juoksee karkuun ja heittää mua Teletapeilla päähän tai kun Peikkonen heittäytyy selälleen ulvomaan, vain sen takia, kun ei saa oman mehujäänsä syömisen jälkeen syödä munkin jäätelöä. Mutta silti vaan alkaa harmittaa. Ja raahaan sätkivän ja mua jo kohta pidemmän lapsen jäähylle ja pienemmälle vain sanon, että ”hahah, oma moka kun ahmit ja tuhrit herkkus jo”. (No en oikeesti sano ääneen noin taaperolle, mutta ajattelen niin.) Tiedän toki, että noi asiat pitäisi keskustella ja puida ja olla ite se aikuinen, mutta aina ei vain jaksa. No joskus mä kyllä yritän sitä kuuluisaa huomion kääntämistä ja se kyllä toimii, Samoin kuin lahjonta (sekä uhkailu ja kiristys.)

Osasyynsä mun hermojen kireydelle löytyy toki myös siinä, että en ole pian neljään ja puoleen vuoteen nukkunut yli neljän tunnin pätkää. Huonosti nukkuminen alko minulla jo Keisarin odotusaikana ja jatkuu vaan.  Luin juuri eilen. Nyt.fi sivuilta artikkelin, joka käsitteli univajetta ja en tiennyt itkeäkö vai nauraa noin tutuille oireille.

Tänään tuttu äiti kysyi, miten mä jaksan työkseni hoitaa noin kahtakymmentä uhmaikäistä. Mä olen paljon asiaa miettinyt, kun odotan kuumeisena työn alkamista ja lomalle lomalta pääsyä. Päädyin siihen, että töissä mulla työkavereita ja vessa-, ruoka- ja kahvitauot ja ennen kaikkea se, että mulla ei töissä muksuihin sitä tunnelatausta, että MUN olisi pitänyt ne kasvattaa käsittelemään asiat tyynen zeniläisesti.

Omissa lapsissa ja niiden tavoissa käsitellä asiota näkee myös ne omat huonot sekä hyvät puolet. Toki meillä asuu kaksi ihan eri persoonaa. Neiti Peikkonen on niiin temperamenttinen ja olen kyllä päättänyt sen olevan vain hyvä persoonallisuuspiirre. Herra Keisari taasen on herkkä ja helpoosti loukkantuva murjottaja ja sekin on hyvä. Ja toki tämän lisäksi heillä on miljoona muutakin ihanaa piirrettä, mutta jos nyt edes yritän keskittyä tähän kiukutteluun. Sekin kyllä hassua miten kaksi samoita tekijöistä tullutta ja samoilla keinoilla kasvatettua lasta voi ollakin niin (ihanan) erilaisia.

Eli meillä riidellään, mutta myös rakastetaan. Sen mä olen päättänyt, että meidän perheessä ei asioista olla hiljaa. Jos välillä kuumenee tunteet ja yltyy ääni sekä lapsilla, että vanhemmilla, niin sitten kun tilanne rauhoittuu, niin sitten keskustellaan miksi sanottiin ja tehtiin niin ja sitten halitaan ja pussaillaan ja sylitellään. Mä olen ajatellut, että mun lapset ei ainakaan hätkähdä sitten aikuisena mitään tunneryöppyjä, eikä varsinkaan aattele, että niissä mitään väärää.

Mutta mitenkäs teillä? Räjähdättekö, keskusteletteko vai annatteko karkkia? (Mä teen noita kaikkia) ja ai niin, saako tästä edes ääneen puhua? ps. kommentti ois kivaKuva

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Nyt meni hermot…

  1. Väsyn määrästä riippuen oma kärsivällisyys on hyvinkin vaihtelevan mittainen. Välillä sujuu pitkään mallikelpoisen hienosti, mutta toisinaan ärisen ihan turhista ja joskus oikein karjaisen. Kerran tai pari oon ulvonut ihan kohtuuttomasti, mistä tulee karmaiseva olo. Lapsi sen sijaan on niillä kerroilla vain nauranut hysteerisesti (mikä muistuttaa vielä entisestään, kuinka hyvä komennuskeino karjuminen on…) Mutta samaa oon miettinyt: oppivat tunteita, oppivat erehtymään ja mokaamaan, oppivat ilmaisemaan, oppivat sopimaan. Jotenkin tämä oma lapsellisuus on pakko pyhittää, näitä selityksiä mä oon keksinyt.

    Töissä ollessani jouduin opettelemaan myös sitä, että purin kyllästymiseni niihin, jotka sen aiheuttavat. Kun syksyn räjähtelin aina illan tullen kotona omalleni, tajusin, että kyllä mun täytyy niille päivällä kaitsemilleni lapsille osoittaa suuttumukseni, jolleivat käyttäydy. Ettei omani saa niskaansa viidentoista muksun temppuilujen kiukkuseurauksia…

    • Mä just aattelin, että ihanaa, kun mulla tulee olemana noin kahden kilsan työmatka, jonak näin hippinä pitää mennä pyörällä tai kävellen ja voin sen aikan luukuttaa vaikka tosi teinisti jotain huutopunkkia ja purkaa kiukun ja väsymyksen töistä 🙂 Ja jos sä oot lapsellinen niin mä kanssa (heh, ihan kirjaimellisestkkin)

  2. Sinä pohdit todella syvällisiä tuolla unimäärällä. Olet selviytyjä aivan selvästi! Mua on kasvattanut äitiys enemmän kuin mikään muu. En aina keskustele juurta jaksain asioista, enkä jaksa laittaa rajoja, mutta yleensä joo ja se riittää. Ja rakkautta riittää kaikille, mitä pelkäsin eniten kun toinen syntyi, että riittääkö rakkaus toiselle, kyllä riittää ja kolmannellekin 🙂 Pyrin olemaan läsnä ja kuuntelemaan lasteni tunnetiloja ja ajatuksia. Ja vaikka ne on mun omia laspia, en mä aina tiedä mistä kiikastaa, ja mikä harmittaa, mikä ottaa päähän, ja mikä oikein on. Se se vasta on haastavaa, selvitää mistä kyse. Ja räjähdänhän minä, yksi iso räjäys tulee n. kerran vuodessa sis. itkua, huutoa ja valittamista. Isommalle selitän, etten jaksa ja pää on täynnä asioita, etten pysy mukana jne. Ja otan syliin, pidän sylissä. Ja onhan noita pidetty paljon sylissä, se näkyy siinä että 8v, 9v tulee vieläkin yöllä joskus viereen nukkumaan, syliin, halaavat paljon ja ottavat kädestä kiinni vaikka kaupassa. Kiva blogi, luin joskus ekan postaukset ja nyt loput. Jatkan varmasti lukemista!

    • Kiitos! kommentistasi tuli hyvä mieli 🙂 mä jo mietin, että joku aattelee mun olevan joenkin epäkelpo äitinä, kun kerron harmistuvani ja mielessäni lällättäväni pienille lapsille.. Tervetuloa seuraamaan blogia 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s