Wazzap(i)?

Oijoi, tänään oli kyllä kiva päivä. Me ollaan Pitkätukan kanssa päädytty jakamaan ne aamut, jolloin saisi nukkua ja tänään oli mun nukkumisvuoro. Me jaetaan myös illan nukutusvuorot. Joistakin tää voi kuulostaa hassulta, mutta meillä se toimii. Jako menee noin fifty-sixty eli silloin tällöin tehään poikkeuksia ja niitäkin tuntuu tulevan sopivassa tahdissa.

Mutta takaisin tähän päivään. Tutustuttiin tähän meidän lähiöön taad vähän lähemmin käymällä Nassukoiden kanssa pihakirppiksellä ja teinkin älyttömän hyviä löytöjä! Punaiset froteehaalarit Peikkoselle sekä nukenvaunut ja Keisari sai työkalupakin ja örkin. Mamma sai päiväpeiton lastenhuoneen sohvaprojektiin. Ja kaikki tämä noin 7e. Löydöistä en vain tajunnut ottaa kuvaa ja Peikkosen vauvat jo nukkuvat vaunuissa tuola lastenhuoneessa. Örkit ryömineet piiloon ja päiväpeitto sohvassa sekä housut pyyykkikasassa, toki siinä kuivassa ja haisevassa, ei siinä märässä ja haisevassa.

Iltapäivällä saatiinkiin ystäviä kylään. Meillä on aika harvassa ne ystäväperheet, joissa löytyy kaikille leikki ja jutteluseuraa. Ja monet niistä asuu kaukana. Mutta nyt oli ihanat vieraat ja tehtiin ihan järjetön määrä sushia. Toi sushin syönti on meillä vaan vaarallista, kun kaksi kertaa sitä syötyäni olen tullut raskaaksi. Tosi kumma juttu 😉 Täytteitä meillä oli taas ihan liikaa ja riisi loppui kesken, mutta kaikki saivat kyllä itsensä ihan ähkyyn. Viimeistään jälkiruualla, joka oli jäshkiä, niin kuin Peikkonen sanoo. Just vedin viimeiset sushit ja nuolin vielä wasabit saadakseni kunnon kiksit.. Meinasin niitä sushejakinkuvata, mutta nälkä oli liian suuri kuvailuun, joten saatte tyytyä jämäkuvaan 😀 Nyt mahan viereen maate ja kohta laitan sorkat taskuun ja kierin sänkyyn, koska huomenna alkaa arki ja herätys jo 6.30. Yök.

20130811-205609.jpg

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s