Kaikkihan me ollaan prinsessoi?

Vajaa viikko sitten minulla oli Peikkosen varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyvä keskustelu. En ajatellut hoitaa sitä rautaisella ammattitaidolla, vaan ihan äitinä. Toki käytin kaiken tietämykseni keskustelukaavakkeen täyttämiseen ja hymyssä suin menin minun ”vauvani” ekaan keskusteluun ja odotin innolla kuulla pieneni siitä arkielämästä, jossa en itse voi olla mukana. Keskustelu kulki mukavasti, vaikka en meinannut malttaa pysyä asiassa, vaan kertoilin ylpeänä tyttäreni juuri oppimista sanoista ja taidoista. Kuitenkin pidin huolen, että keskustelu kestäisi vain sille varatun ajan. Olin iloinen, kun kuulin tyttäreni olevan nauravainen, sosiaalinen ja opettelevan pukemaan.

Keskustelun loppupuolella tuli puhe Peikkosen vallattoman (ihanasta) tukasta, johon tulee aina maailman suloisn unitakku, josta tämä lempinimikin peräsin. Yritin myös selittää, että pesen hänen tukkaansa, vaikka se ruuassa aina näytääkin olevan. Kerroin myös, että yritän sitä tukkaa laitta ponnarille tai pinnillä sivuun, mutta Peikkonen ei siitä vielä pidä, niin pieni kuin on. Silloin se tuli se tokaisu ”tästä tytöstä ei saa prinsessaa kyllä tekemälläkään”. Minä hymähdin, laitoin nimet paperiin, hain lasten kassit, otin lapset mukaan menin kotiin ja koko ajan tuo yksi lause soi päässäni. Yritän ajatella, että tämä lastenhoitaja tarkoitti, että tyttäreni on reipas ja tomera, mutta miksi minä pahoitin mieleni? Aloin ajatella miten pienille tytöille leperrellään? Heitä kutsutaan prinsessoiksi. Eikö minun tyttäreni tarvitse tällaista lepertelyä? Ja miten tuo aikuinen, joka on tyttäreni kanssa ollut tekemisissä vasta noin neljä kuukautta, on voinut päättää näin. Eihän hän edes tunne lastani kunnolla.

Yksi iso syy syy miksi pohdin tätä on myös se, että en itsekään ole ollut prinsessatyttö. Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut siitä mitä päälleni laitan ja ilmaissut itseäni sillä. Ala-asteen päättäjäisiin laitoin Guns n`Roses t-paidan ja revityt farkut, koska vain halusin. En ole myöskään ikinä ollut se tyttö jota pojat nostelee ilmaan ja joka kiljuu. En osaa niistää hiljaisesti, enkä vieläkään käyttää huulipunaa. Viihdyn tennareissa ja maihareissa, mutta myös korkkareissa. Nykyään olen todella sinut itseni kanssa, mutta siihen on kuljettu pitkä matka. Ja tyttäreni on minun ihan pikkuinen kloonini. Tästä olen todella ylpeä ja samalla peloissani. Tuleeko hänellä olemaan itsetunto-ongelmia? Saako hän kavereita? Mitä jos hän haluaa olla prinsessa?

Olen ajatellut olevani jokseenkin sukupuolisensitiivinen kasvattaja. Itse ajattelen sen niin, että en kiellä lapsiltani mitään heidän sukupuolensa takia. Jos Keisari haluaa leikkiä nukeilla tai laittaa päälleen mekon, niin tehkööt niin ja jos Peikkonen haluaa leikkiä autoilla tai vaikka siniset kengät, on se ok. En myöskään värikodaa lasteni vaatteita  vain hennon pinkkiin ja vaaleansiniseen. Mutta silti, tyttäreni on minun prinsessani ja poikani minun sankarini. Peikkoselle on myös ihana ostaa mekkoja, joitä hänen kaappinsa onkin liian täynnä. Samoin jos Keisari haluaa Salama McQueen tai Spiderman-paidan ostan sen hänelle, jos hän tarvitsee paitoja. Nämä tokikin vain hyvin kärjistettyjä esimerkkejä. Toivon kuitenkin kasvattavani tytön, joka osaa itse vaihtaa lamppunsa ja vaikka vaihtaa talvirenkaat autoon, vaikka itse olenkin pyytänyt isäni ajamaan 300 km vaihtamaan kerran opiskelija-asuntooni keittiönlampun. Toivon myös kasvattavani pojan, joka ei kuvittele tiskaamisen, pyykkämisen ja lastenhoidon kuuluvan vain naisille. Toivon kasvattavani myös yksilöitä, jotka kunnoittavat muita sukupuoleen tai vaikkapa seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

Muistan vieläkin näin kolmekymppisenä,kuinka omaa äitini ei päästänyt minua pienenä balettiiin vedoten siihen, että olen liian pullukka. Hän varmaan tarkoitti hyvää ja suojella minua, mutta vaikutus oli päinvastainen. Mutta omalle tyttärelleni  aion aukaista kaikki ovet mitkä vain pystyn. Ja käyttää nykyään jo melko vahvaa itsetuntoani ja persoonaani ja kasvattaa hänelle hyvän itsetunnon, ainakin niiltä osin, joihin pystyn vaikuttamaan. Se on kuitenkin parasta mitä pystyn tekemään, en pysty estämään kaikkia ilkeyksiä mitä hän sattuu ehkä joskus kuulemaan tai poistamaan kaikkia paskapäitä hänen tieltään. Mutta  hän on aina minun prinsessani, minun Peikkoprinsessani ❤

Jos sä oot pitkä sä voit olla prinsessa

Jos sä oot lyhyt sä voit olla prinsessa
 Jos sä oot iso sä voit olla prinsessa
 Jos sä oot pieni sä voit olla prinsessa

-Sini Sabotage:Kaikkihan me ollaan prinsessoi (Ipanapa räp)-

Mute päällä marraskussa

On ollut aika hiljainen kausi täällä blogin puolella, mutta oikeassa elämässä on hulinaa sitten riittänytkin. Mikä on kyllä ihanaa, kun marraskuu on yleensä se turhista ja tylsistä tylsin ja turhin kuukausi. Tai ainakin joskus ollut. Nyt perheelisenä osuu marraskuuhun aina Pitkätukan synttärit ja tietysti isänpäivä. Töidenkin puolesta on ollut paljon ihan kotiinkin vietävää hommaa. Ei, en ole kuitenkaan niitä päiväkotilapsia kotiin vienyt, vaan ihan paperihommia. Lisäksi Keisarilla on meneillään sellainen aktiivinen harjoittelujakso huonommin toimivaan käteen, joka vie arki-illoista veilä lisää aikaa ja sitten on ne peruspyykit ja -tiskit, vaikka jos joku juuri nyt tulisi ovestamme sisään ei uskoisi, että täällä on ikinä pyykkiä tai tiskiä pesty.. No, ei tuholaisia vielä näy nurkissa, niin jospa tämä siivo riittäisi. Niin ja nyt olen siis saikulla, kun mulla tuli ihan oikeasti mute päälle eli kurkunpääntulehdus, joka ilmestyy aina kun mä oon flunssassa. Mun työtä ei oikein käsimerkeillä tehdä, niitä kun on lapsille sopiva määrä hyvin vähäinen, niin nyt ollaan sitten kotona. Paskamutsina vein lapsetkin päiväkotiin, että saan ääntä lepuuttaa. Tänään toki annoin heidänkin nukkua pitkään ja haen jo iltapäivällä ja ajattelin näin Lasten oikeuksien päivän kunniaksi leipoa illalla lasten kanssa pullaa ja olla pullantuoksuinen paskamutsi ❤

Mutta tarkemmin tähän kuuhun näin kuvien muodossa.

Kuva

Peikkosella on ollut Movember. Pitkätukalla on pysyvä Movember, enkä olekaan hänen leukaansa ikinä nähnyt ja ylähuulenkin vain treffi-iltoina, pus!

Kuva

Pitkätukan synttäreillä alkukuusta eli pyhäinpäivänä kävimme syömässä meille uudessa ravintolassa nimeltään Hagia Sofia, sijaitsee keskustassa ihan kirkon vieressä ja en voi kuin suositella. Ruoka oli todella hyvää, samoin viini (kyllä join lasillisen viiniä lounasaikaan lasten ollessa mukana hui) ja palvelu todelle ystävällistä. Peikkosellekin tuotiin viisi kertaa uusi haarukka, kun neiti tiputti sen lattialle. Luulen kyllä neljän viimeisen kerran olleen vain ihan omaksi huvikseen. Lapsetkin söivät lihapullalautaset tyhjäksi ja jälkkäritkin saatiin räätäilöityä nassukoille. Tänne menemme uudestaan tänä viikonloppuna ”firman” pikkujouluissa ja saatan ottaa sitä viiniä jopa kaksi lasillista.

Synttäripäivän iltana tuo minun sädekehäni vaihtui noidanhattuuun ystäväperheen Halloween bileissä, joista ei ole julkaisukelpoista materiaalia, jossa minulla ei siis olisi hikiläikkiä kainaloissa tai hameenhelmat korvissa, kun lasten perässä kirmasin.  Voin kuitenkin paljastaa, että Peikkonen oli keijukainen, Keisari oli Batman, jota aluksi vähän pelotti ja Pitkätukka oli Täältä pesee-mies eikun siis Robin 😉

Kuva

Isänpäivää juhlimme ihan näissä merkeissä eli kotona yökkärit päällä. Isille tehtiin brunssi ja kakku. Nukuimme piiiiitkät päiväunet ja illalla vielä tein lihapullia. Oli ihanaa ja mahtavan rentoa.

Kuva

Seuraavan viikon viiletti äiti tukka putkella, kunnes loppuviikosta jouduin jäämään hoitamaan kuumeista Keisaria kotiiin. Perjantaiksi kuume olikin kuitenkin laskenut, niin pääsimme suunnitellusti lähtemään etelä-pohjanmaan mummolaan ja paappalaan. Tässä kuva serkuslaumasta. Olikin ihanaa nähdä veljiä ja varsinkin tuota veljenpoikaa ❤

Kuva

Lauantaina karkasimme Pitkätukan kanssa treffeille Vaasaan. Olen ihan varma, että Pitkätukka oli laittanut Googleen ”kaikkein romanttisinta tekemistä Vaasassa ja tilannut sieltä meille hotellit ja päivällispaikat ❤ Teki kyllä hyvää viettää viikonloppu ihan kaksin ja nukkua ja syödä rauhassa.Muisti sen, millaisia olemme vaimona ja miehenä ja ihan omina itsenämme ilman jatkuvaa stressiä, kiirettä ja velvollisuuksia. Kiitos vielä, Pitkätukka ❤  Romanttista ja rentoututunutta mielentilaa, kyllä laski vähän kotiintulomatkan hankaluus myrskyn takia piti matkata busseilla ja junalla ja kotona olimme vasta klo 23.

Lisäksi olemme olleet muovikassittomia koko marraskuun, kuten lupasin. Minuahan haastaeltiin tämän tiimoilta jo Oulu-lehteen ja Ylen nettiuutisiin. Eli varttini julkisuudessa taisi olla tässä. Osanottajia minun ja Marjan tempauksessa jo pian 4000, fif fiu. Vielä ei ole liian myöhäistä liittyä mukaan. Kivoin kestokassi äänestys myös meneillään blogin fb-sivuilla ja mahikset melko hyvät.

Eli tässä tämä maratoonipostaus marraskuusta. Kiitos jos ja kun jaksoit lukea. Taidan mennä tekemään ällönuudeleita, katsoa Tuhluriprinsesseoja ja muuta laatuviihdettä, ottaa nokoset ja hakea sitten nassukat kotiin.