Kaikkihan me ollaan prinsessoi?

Vajaa viikko sitten minulla oli Peikkosen varhaiskasvatussuunnitelmaan liittyvä keskustelu. En ajatellut hoitaa sitä rautaisella ammattitaidolla, vaan ihan äitinä. Toki käytin kaiken tietämykseni keskustelukaavakkeen täyttämiseen ja hymyssä suin menin minun ”vauvani” ekaan keskusteluun ja odotin innolla kuulla pieneni siitä arkielämästä, jossa en itse voi olla mukana. Keskustelu kulki mukavasti, vaikka en meinannut malttaa pysyä asiassa, vaan kertoilin ylpeänä tyttäreni juuri oppimista sanoista ja taidoista. Kuitenkin pidin huolen, että keskustelu kestäisi vain sille varatun ajan. Olin iloinen, kun kuulin tyttäreni olevan nauravainen, sosiaalinen ja opettelevan pukemaan.

Keskustelun loppupuolella tuli puhe Peikkosen vallattoman (ihanasta) tukasta, johon tulee aina maailman suloisn unitakku, josta tämä lempinimikin peräsin. Yritin myös selittää, että pesen hänen tukkaansa, vaikka se ruuassa aina näytääkin olevan. Kerroin myös, että yritän sitä tukkaa laitta ponnarille tai pinnillä sivuun, mutta Peikkonen ei siitä vielä pidä, niin pieni kuin on. Silloin se tuli se tokaisu ”tästä tytöstä ei saa prinsessaa kyllä tekemälläkään”. Minä hymähdin, laitoin nimet paperiin, hain lasten kassit, otin lapset mukaan menin kotiin ja koko ajan tuo yksi lause soi päässäni. Yritän ajatella, että tämä lastenhoitaja tarkoitti, että tyttäreni on reipas ja tomera, mutta miksi minä pahoitin mieleni? Aloin ajatella miten pienille tytöille leperrellään? Heitä kutsutaan prinsessoiksi. Eikö minun tyttäreni tarvitse tällaista lepertelyä? Ja miten tuo aikuinen, joka on tyttäreni kanssa ollut tekemisissä vasta noin neljä kuukautta, on voinut päättää näin. Eihän hän edes tunne lastani kunnolla.

Yksi iso syy syy miksi pohdin tätä on myös se, että en itsekään ole ollut prinsessatyttö. Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut siitä mitä päälleni laitan ja ilmaissut itseäni sillä. Ala-asteen päättäjäisiin laitoin Guns n`Roses t-paidan ja revityt farkut, koska vain halusin. En ole myöskään ikinä ollut se tyttö jota pojat nostelee ilmaan ja joka kiljuu. En osaa niistää hiljaisesti, enkä vieläkään käyttää huulipunaa. Viihdyn tennareissa ja maihareissa, mutta myös korkkareissa. Nykyään olen todella sinut itseni kanssa, mutta siihen on kuljettu pitkä matka. Ja tyttäreni on minun ihan pikkuinen kloonini. Tästä olen todella ylpeä ja samalla peloissani. Tuleeko hänellä olemaan itsetunto-ongelmia? Saako hän kavereita? Mitä jos hän haluaa olla prinsessa?

Olen ajatellut olevani jokseenkin sukupuolisensitiivinen kasvattaja. Itse ajattelen sen niin, että en kiellä lapsiltani mitään heidän sukupuolensa takia. Jos Keisari haluaa leikkiä nukeilla tai laittaa päälleen mekon, niin tehkööt niin ja jos Peikkonen haluaa leikkiä autoilla tai vaikka siniset kengät, on se ok. En myöskään värikodaa lasteni vaatteita  vain hennon pinkkiin ja vaaleansiniseen. Mutta silti, tyttäreni on minun prinsessani ja poikani minun sankarini. Peikkoselle on myös ihana ostaa mekkoja, joitä hänen kaappinsa onkin liian täynnä. Samoin jos Keisari haluaa Salama McQueen tai Spiderman-paidan ostan sen hänelle, jos hän tarvitsee paitoja. Nämä tokikin vain hyvin kärjistettyjä esimerkkejä. Toivon kuitenkin kasvattavani tytön, joka osaa itse vaihtaa lamppunsa ja vaikka vaihtaa talvirenkaat autoon, vaikka itse olenkin pyytänyt isäni ajamaan 300 km vaihtamaan kerran opiskelija-asuntooni keittiönlampun. Toivon myös kasvattavani pojan, joka ei kuvittele tiskaamisen, pyykkämisen ja lastenhoidon kuuluvan vain naisille. Toivon kasvattavani myös yksilöitä, jotka kunnoittavat muita sukupuoleen tai vaikkapa seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

Muistan vieläkin näin kolmekymppisenä,kuinka omaa äitini ei päästänyt minua pienenä balettiiin vedoten siihen, että olen liian pullukka. Hän varmaan tarkoitti hyvää ja suojella minua, mutta vaikutus oli päinvastainen. Mutta omalle tyttärelleni  aion aukaista kaikki ovet mitkä vain pystyn. Ja käyttää nykyään jo melko vahvaa itsetuntoani ja persoonaani ja kasvattaa hänelle hyvän itsetunnon, ainakin niiltä osin, joihin pystyn vaikuttamaan. Se on kuitenkin parasta mitä pystyn tekemään, en pysty estämään kaikkia ilkeyksiä mitä hän sattuu ehkä joskus kuulemaan tai poistamaan kaikkia paskapäitä hänen tieltään. Mutta  hän on aina minun prinsessani, minun Peikkoprinsessani ❤

Jos sä oot pitkä sä voit olla prinsessa

Jos sä oot lyhyt sä voit olla prinsessa
 Jos sä oot iso sä voit olla prinsessa
 Jos sä oot pieni sä voit olla prinsessa

-Sini Sabotage:Kaikkihan me ollaan prinsessoi (Ipanapa räp)-

Mainokset

12 kommenttia artikkeliin ”Kaikkihan me ollaan prinsessoi?

  1. Ainakin tuossa ajattelemattomassa (joskin uskoisin, että vilpittömässä ja hyvää tarkoittavassa) kommentissa oli se hyvä puoli, että se kirvoitti susta näin ihanan ihanan ihanan kirjoituksen ja tärkeitä ajatuksia! 🙂

    Mun silmissä sä kyllä oot prinsessa, ehdottomasti kyllä ihan kaikkein perinteisimmästä genrestä poikkeava, mutta ihan ihkaoikea prinsessa silti. Ja näen sun päällä sen ihanan tuunatun tylliunelman, tiedät varmaan, minkä. 🙂 Sun pienestäsi tulee varmasti yhtä ihana prinsessa, ja luulisin, että itsevarma sellainen vieläpä. Koska sinä osaat ja tiedät sanoa sille, että siitä voi tulla juuri se, mikä se ikinä haluaa olla. ❤

  2. Hei mimmi! Kato hetki itteäs peilistä, ja vilkase sitten Pitkätukkaa. Teidän avarakatseisuudella ja itsevarmuudella kasvaa semmoinen tyttö, joka halutessaan on vuosisadan prinsessa ihan sata lasissa. Jos se haluaa. Jos ei halua, niin se toteuttaa itseään sata lasissa jotenkin muuten. Älä anna suppeiden ihmisten latistaa. 🙂 Yksikään äiti ei vois antaa parempia eväitä lapsilleen, kuin mitä sä annat omilles. ❤

  3. Mä mietin vaan, että kuka sanoo ettei prinsessalla voisi olla hiukset takussa. Todellaki kaikkihan me ollaan prinsessoi!! Just sellasina kun ollaan!
    Tulee mieleen myös tokaluokan näytelmä. Mä olin prinsessa, ja mun repliikki oli: ”Kokki opetti minut tekemään lihapullia!” (Se oli tarinan muiden hahmojen mukaan tyrmistyttävää ja täysin prinsessoille sopimatonta.)

  4. Saimahan on just sitä mitä haluu olla ❤
    Ja Saima rupeaa ihan vaan sen urpon päiväkotitädin kiusaksi prinsessaksi ja näyttää samalla keskaria sille \m/

    Ps. Mie oon NIIN mukana siellä pikkupukkijouluissa 😉

  5. Sillointällöinkurkistelija täällä tuumaa, että hyvin sanottu! on se vaan onni, että voit ja pystyt antamaan lapsillesi elämään suuntaviivoja juuri sen perusteella, mitä itse olet kokenut. Kun vieläpä olet ilmiselvästi käsitellyt omat asiasi, etkä valita katkerana.
    Hauskoja sankariprinsessapäiviä koko poppoolle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s