Laiskaa vai hyvää vanhemmuutta?

VAROITUS! TEKSTI SAATTAA YRITTÄÄ SISÄLTÄÄ SITÄ HUUMORIA

Inspiroiduin ja provosoiduin tästä Project Maman postauksesta, joka oli puolestaan saanut sysäyksen tästä uutisoinnista, jossa OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen syytti aika karkeasti meitä nykyvanhempia uusavuttomuudesta, onneksi Suomen vanhempainliitto oli reagoinut kommenttien ala-arvoisuuteen.

Artikkelissa siis Luukkasta oli lainattu esimerkiksi näin ” Isä ja äiti ovat töissä, mutta ruokailu tapahtuu niin, että ostetaan valmiita lihapullia, eikä niitä laiteta mitenkään, vaan ne syödään suoraan pakkauksesta. Minä tulkitsen, että tämä on uusavuttomuutta, eikä ala-arvoista heittelyä,” ja näin  ”En tarkoita, että tämä on yleinen ilmiö. Joukko kasvaa kuitenkin selkeästi. Nämä ovat tyrmistyttäviä viestejä ruokailusta. Kaupasta ostetaan esimerkiksi pitsaa, jota vedetään kylmänä,” AAAAARGH!

Mä ainakin myönnän syöttäväni lapsilleni eineksiä. Tänäänkin vietin aamun yöpaita päällä sohvassa lapsi kummassakin kainalossa ja aikamme venyttyämme vedimme toppavaatteet yöpukujen päälle ja lähdimme ulkoilemaan ja sieltä palattuamme söimme äitien tekemää ruokaa, mutta ei kuitenkaan minun tekemääni vaan tosiaan lähimmästä Valintatalosta ostettua lihaperunasoselaatikkoa ja lapset nukahtivat tyytyväisinä päiväunille ja äitikin on hyvällä tuulella. 

Olisin mä toki voinut omalta äidiltäni saadun esimerkin mukaan herätä jo kukonpieremän aikaan kuorimaan perunoita, jotka olisin tietysti itse kasvattanut ja pyydystänyt sekä teurastanut sian ja taikonut jauhelihaksi… Toki tämä olisi vähän vaikeaa näin lähiöaluleella. Olisin myös toivonut, että lapset puuhaa omiaan, että mä saan ruuan tehtyä ja unohtaa ulkoilut. Kuitenkin luulen, että lapset ja minä sekä Pitkätukka olimme tyytyväisempiä tämän ekan menettelytavan jälkeen. Aion kuitenkin päivälliseksi heti kun saan tämän kirjoitettua kokata pestokanaa ja tuorepastaa eli älkää vielä soittako lastensuojeluun 😉

Oma äitinihän on muutaman kerran todennut meillä vieraillessaan tekevänsä nyt noille lapsille ihan oikeaa ruokaa, että saavat muutakin kuin niitä eineksiä… Peikkosen syntymän jälkeen olin aika  syvällä koliikkivauvan ja uhmakkaan taaperon kanssa ja se vauva oli mussa koko ajan kiinni, joten se taapero söi usein lounaaksi kaupan makaroonilaatikkoa tai pinaattilättyjä tai nakkeja. Musta tärkeintä oli silloin lapsen ruokkiminen sekä oman pään kasassa pitäminen. Eli mumman vieraillessa sattui jääkaapissa olemaan sitä Saarioisten makaronilaatikkoa, joka sa isovanhemman säälimään lapsia. Miksi hitossa? Tarvitseeko sanoa, että tämä ei ehkä ihan kauheasti auttanut mun mielialaan.

Älkää käsittäkö väärin, mä rakastan ruuanlaittoa, kun sille on aikaa. Tykkään toki myös ottaa lapset mukaan ruuanlaittoon, mutta vajaa kaksi ja reilu nelivuotiaan kanssa se ei kyllä ole kovin tuloksellista aina. Esimerkiksi keskiviikkona olin pullantuoksuinen paskamutsi ja leivoin lapsille porkkanafocacciaa ja lapset auttoivat eli esimerkiksi tunkivat jauhoja suuhun ja kädet kyynärpäitä myöden taikinaan ja juoksivat tämän jälkeen halaamaan sohvaa. Mutta silti tykkään, kun he pyörivät keittiössä  ja rakentavat rumpusetin kattiloista ja paukkuttavat niitä vispilöillä ja käyvät kärkkymässä maistiaisia. 

Haluan toki myös ruokkia lapsiani terveellisesti ja puhtailla ruoka-aineilla, mutta joskus ei aika ja hermot riitä muuhun kuin niihin pinaattilättyihin tai pussipastaan ja silloin ajattelen, että asioiden tärkeysjärjestystä täytyy välillä miettiä eli lapsien ruokkiminen ja stressitason laskeminen menee välillä muun yli. Muutaman kerran, kun olen tarjoillut Keisarille eines pinaattilattyjä lisukkeineen, olen kuullut olevani maailman paras kokki. Toki jos jollain on vinkata luomulaatuisia valmisruokia, niin otan kiitollisena vinkit vastaan. Mutta nyt tyydyn vain silppuamaan luomulehtisaalaattia lautasen reunalle ja toivomaan, että noi syö nekin. Eli älkää äidit ja isit syyllistykö ja syyllistäkö muita, vaan yritetään tehdä tätä kasvatushommaa yhdessä mielessämme yhteinen päämäärä eli onnelliset lapset.

 

 

Advertisement