Kuva minusta noin 23-vuotiaana matkalla Turkuun keikalle, joka jatkui bileinä seuraavan päivään ja joilloin rikoimme keikkapaikan omaisuutta ja joilloin saimme me ja bändi melkein porttikiellon keikkapaikalle, koska pidimme liikaa meteliä jatkoilla.
Mä rakastan musiikkia! Jo kun ala-asteella muut kuuntelivat Backstreet Boyssia, ehkä enemmänkin sen takia, että saivat huokailla niiden poikien olevan niin ihania, niin kuuntelin mä Guns n’ Rosesia ja revin farkkuni. Musta on ihanaa löytää uusia bändejä ja muistaa pitkän tauon jälkeen vanhat bändit. Huomaan kuitenkin, että musiikkimakuni ja soittolistani on edelleen sama, kuin sillä kaksikymppisellä Taijalla. Silloin viettäessän villiä sinkku- ja opiskelijaelämää, alkoivat iskuyrityksenikin lähes aina lausella ”Luettele viisi bändiä mitä kuuntelet juuri nyt!” ja sen perusteella päätin, että jatkanko tämän tyypin kanssa yritystä vai en. Olin tuolloin myös bileissä yksi niistä inhottavista musiikkipoliiseista, joka ei sietänyt peruspoppia, vaan heti kun tilaisuus koitti kävin lisäämässä soittolistaan, niitä outoja bändejä, joilla kummalliset nimet.
Nyt kun olen kuunnellut taas samoja biisejä, olen elänyt mielessäni uudelleen tuota aikaa ja muistellut miten ihanaa ja kamalaa se oli. Miltä tuntui seistä yksiöni parvekeella silloisen (ja onneksi nykyisenkin ❤ ) parhaan ystäväni kanssa aamutakeissa ja polttaa ketjussa tupakkaa? Millaista oli jutella veljensä kanssa pimeän yön läpi seuraavan aamun valoon saakka? Miltä tuntui istua lähes alasti keskellä päivää vieraassa keittiössä ja odottaa, että mulle tarjottaisiin romanttisesti elämäni parhaimmat lihapullat? Millaista oli juoda viskiä ja tanssia pimeässä huoneessa? Miltä se villapaita tuntui? Millaista oli nukahtaa siihen yhteen kainaloon? Miten huoletonta silloin elämä oli? Millaista oli mennä yksin nukkumaan, vain musiikki seuranaan? Millaista oli juoda ystävien kanssa aivan liikaa viiniä ja pitää hauskaa? Millaista oli miettiä tulevaisuutta? Miten isoja, mutta samalla isoja asioita silloin käsitteli? Millaista oli odottaa viestiä joka saattoi olla tulematta tai tullessaan nosti mut pilviin? Miten ihania ihmisiä silloin elämässä oli ja missä he ovat nyt? Onko mun levyt vielä jollakin lainassa?
Tuntuu kauhean henkilökohtaiselta paljastaa noita mietintöjään, mutta halusin ne silti jakaa. Mä menin ihan sekaisin oikeasti yksi ilta lenkillä, kun kuuntelin yhtä levyä ja nuo ajatukset välähtelivät päässäni. Tuntui ihan hassulta palata kotiin keittämään puuroa lapsilleen. Mutta samalta niin oikealta ja turvalliselta. Nuo ajat ja tuo musiikki on kuitenkin muovannut minusta sen kuka olen nyt ja nyt on kaikki hyvin. Olenkin useasti ääneen sanonut, että en mä eikä ehkä kukaan muukaan olisi noin kuusi vuotta sitten uskonut, että elän kolmekymppisenä lähiöelämää rakastavan ja rakkaan miehen vaimona ja kahden lapsen äitinä. On myös hassua, että pelkästään musiikki voi vaikuttaa ihmiseen noin paljon. Tapahtuuko muille näin?
Usein ”oman” musiikin kuuntelu on jäänyt siivouspäiviin ja nyt lenkkipolulle sekä salikäynneille, jolloin voin heittäytyä pauhun valtaan, eikä kukaan tule mankumaan, että eikö laitettaisi mieluummin Teletappeja. Mä tosiaankin heittäydyn ja uppoudun musiikkiin ja ilmaisen tunteitani sillä mitä kuuntelen, kiitos Spotifyn se on nykyään liiankin näkyvää. En ole kuitenkaan ihan 24/7 angstissa, vaikka niin voisi Facebook-kaverini välillä ajatella nähdessään mitä kuuntelen nyt.
Alan ehkä vain taas uudestaan löytämään minulle rakkaita ja tärkeitä asioita ja alkanut kaivamaan minuuttani äitiyden alta ja hassua kyllä tuo kunnon kohottaminen on auttanut siinä. Alan ehkä vihdoin löytää sitä tervettä itsekkyyttä ja keinoja, joilla tutustun tähän Taija-nimiseen tyyppiin taas ja missä sen voisi tavata. Muistan ensimmäisen kerran Keisarin syntymän jälkeen, kun kävelin alas baarin tahmaisia portaita keikalle, niin menin ihan sekaisin ajatuksissani, koska minähän olin nyt äiti, enkä voinut mielestäni heilua ja pomppia hikisenä eturivissä ja kaataa tuoppia päälleni. Mutta voin minä, vaikka silloin tunsinkin siitä huonoa omaatuntoa, vaikka en edes juonut mitään ja lapseni oli nukkumassa kotonaan noin kilometrin päässä mumminsa hoidossa. Mutta ehkä seuraavalla keikalla en enää ajatele noin vaan osaan nauttia ja toivon sen seuraavan keikan tulevan pian!
mamarkiaa 