A Beautiful Body

Mami Go Go-blogissa heitettiin eilen mielenkiintoinen haaste, jossa haluan olla mukana,vaikka alkutekijöissä tämä minun blogiräpellykseni onkin. Myös haasteen alkuperä liikutti minua ja eilen istuinkin lasten päiväuniaikaan koneella, katsoin tämän videon ja itkin.

Mua pelottaa ihan helvetisti julkaista tämä kuva. Mä en ikinä muista aikaa, jolloin olisin rakastanut vartaloani. Lähelle ihastusta päästiin vain lapsieni odotusaikana. Minulla on rintakehässä suurehko arpi, jonka takia kaikki ihanat tissinvilautuspaidat on minulta ikuisessa pannassa, en vain pysty sitä arpea julkisesti näyttämään. Toki se usein saattaa kauluksesta vilahtaa, vaikka yritän pukea alle topin, joka sen peittäisi ja kääntää paidat väärinpäin, että kaulus olisi mahdollisimman korkea. Luottotatuoijani luona olen käynyt ja suunnitteilla onkin projekti arven kaunistamiseen, kun vain saa rahat siihen raavittua.

Mä olen aina myös ollut todella pyöreä. Pyöreä kuulostaa kauniimmalta kuin lihava. Nykyään olen kyllä todella lihava. Ainoastaan sairastaessani melko pahaa masennusta opiskeluaikoina ja en syönyt, vaan join kahvia ja poltin tupakkaa laihduin melko pieneksi ja olin vartalooni tyytyväinen, vaikka kehoani samalla tuolla tavalla kaltoin kohtelin. Sitten tapasin Pitkätukan ja nyt viittä vuotta ja melkein 40 kiloa myöhemmin tuo mies vaikuttaa silti olevan ihan yhtä hullaantunut kroppaani. Pöhkö 🙂

Keisarin odotusaikana kiloja tuli ja ne karisivat kyllä imettäessä, mutta tulivat takaisin, kun mammalomalla söin suklaalevyn päivässä ja jätskipurkin illassa masennukseeen. Peikkosta kun aloin odottamaan olin taas melko ylipainoinen ja aika sairaalloisesti huolehdin mitä raskausaikana söin ja painoni olikin synnyttämään mennessä sama kuin raskauden alussa. Toki kun tuo vaa ’an numero oli iso ja vauva kasvoi hyvin, niin huolta ei ollut. Ainakaan terveydenhuollon silmissä. Painoa lähti lisää imettäessä ja ruokavaliota karsiessa koliikkia helpottaakseni, mutta sitten aloin syödä väsymykseeni ja sillä tiellä ollaan. Olen varmaan tällä hetkellä lihavimmillani.

Kuva on otettu tänä aamuna, Pitkätukka otti ja yritän nähdä tämän hänen silminsä. Olenkin iloinen, että joku vartaloani rakastaa, kun en itse siihen pysty. Tatuointini ja lävistykseni on yksi tapa opetella siitä pitämään, kun ikuistan siihen minulle tärkeitä ja minusta kauniita kuvia. Silti kuvaa katsoessa tunnen pientä kiintymystä. Tuo on minun ja sen kanssa ollaan käyty monia juttuja läpi ja selvitty monesta. Se on myös ollut hyvin isosti mukana siinä, että minulla on nyt kaksi ihanaa lasta. Eli se on ihan ok. Piste. Joskus toivon, että pystyn sanomaan sen olevan ihan kiva.